Rovaniemen markkinoilla (1951)

Severi Suhonen, Julle Iloinen ja Roope Kormu kohtaavat keljuja puijareita Lapin yöttömässä yössä. Uskomattomien tai päättömien käänteiden jälkeen ”jätkät” palaavat etelään upporikkaina.

Leffapäiväkirja oli hyvä syy kaivaa tämä digiboksilta uusintakatseluun. Mukavaa on että Yle näitä päivittäin pyörittää. ”Kansankulttuurin” puolustuksen kulmakivi toimi nyt paremmin kuin aikoihin. Vitsit nauratti (”ostetaan mokki ja rakki”) ja biisit toimi (Reppu ja reissumies, Älä selitä). Lokaatiot viehättivät myös: Kiilopää (?) edustaa jälleen kerran ansiokkaasti Lapin maisemaa ja uutuutta hohtava Rovaniemi sekä Pohjanhovi säväyttävät.

Rovaniemen markkinoista muistetaan aina sen saama tyly vastaanotto kriitikoilta (”törky on törkyä”) sekä järjetön yleisömenestys. Vakiintuneessa tulkinnassa rillumarei oli sota-ajan viihdytysjoukoissa vahvistunut genre, joka nousi kukoistukseen iloa kaipaavassa jälleenrakennusajassa. On myös muistettu, että taistelu ”kansanmusiikin” sisällöstä alkoi jo 1800-luvulla. Rillumarei oli siten myös merkki säätyläistön, pappilan ja kansakoulun merkityksen vähittäisestä murenemisesta, ”viihde” löi ”taiteen”, taidepiirien aggressiivisesta vastakampanjasta huolimatta. Toisaalta näin matala jätkäkulttuuri ei lopulta kelvannut työväenliikkeenkään imagoon, vaikka kolmikko työväentaloilla esiintyikin. Arvoon on myös nostettu erityisesti Esa Pakarisen vastustamaton karisma, jonka taidepiiritkin lopulta tunnustivat. Tarinan mukaan Särkkä värväsi Pakarisen, Ikävalkon ja Helismaan ensi istumalta, ja he olivatkin ainoat, jotka onnistuivat tekemään rillumareistä rahasammon. 

Suurin kysymys on edelleen, miksi elokuvaan aina palataan? Camp-asenteen lisääntymisen lisäksi syyt lienevät vähän samankaltaiset kuin esimerkiksi Rio Bravon kohdalla. Rovaniemen markkinoilla on ”buddy-movie”, jätkäkolmikko on kaveriporukka kenen seurassa vietetään iltaa. Tämän huomaa erityisesti jatko-osan parissa, parhaat kohdat ovat ne kun kaverukset jälleen kohtaavat – vanhat ystävät!