En tiedä, olenko tullut allergiseksi uusien elokuvien kuvalliselle kerronnalle, vai onko kyse Peter von Baghin pitkästä vaikutuksesta alitajuntaani, mutta tässä 60- ja 70-lukujen vaihteen kamassa on jotain hemmetin raikasta ja aitoa. Noina aikoina elokuvateknologia kehittyi kovaa vauhtia, mikä mahdollisti aiempaa vapaamman kuvauksen ja leikkauksen. Tuolloin luotiin pohjia nykyelokuvien levottomalle kameralle ja tarkoituksettomalle silppuleikkaukselle. Keskiyön Cowboyssa nämä ominaisuudet pysyvät kuitenkin vielä hyvin hanskassa, eikä kuvauksessa ole unohdettu perinteisen elokuvakerronnan keinoja ja vahvuuksia.
Elokuvan kuvallisessa kerronnassa on jotain hyvin 1960-lukulaista. Tyylillisten kokeilujen vuosikymmenen lopulla uskalletaan käyttää nopeaa kameraliikettä, luonnollista tai sen kaltaista ympäristöä epätarkkoine etualan esteineen ja epäoptimaalisine kamerakulmineen. Uni- ja mielikuvitusjaksojen surrealistinen kuvaus ja leikkaus erottaa todellisuuden supertodellisuudesta. Televisiokuvalla on keskeinen rooli monissa epäsuoran kerronnan kohtauksissa, esimerkiksi sänkyyn jääneen kaukosäätimen aiheuttama, kiihtyvä kanavasurffaus on suorastaan hupaisa keino kertoa tapahtumista. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa, eikä kikkailu nouse missään vaiheessa itsetarkoitukselliseen asemaan.
Teemoiltaan Keskiyön Cowboy on varsin uskalias. Nykyään (mies)prostituutio ei juuri hetkauta, mutta 1969 se ei ollut mitenkään tavanomainen aihe. Puhumattakaan seksuaalisen identiteetin kysymyksistä, uskonnollisista fetisseistä sun muista. Nämä asiat eivät kuitenkaan varasta koko huomiota. Ystävyyden, naiivin anteeksiannon ja hyväksikäytön teemat kantavat koko elokuvan läpi, muiden, räväkämpien seikkojen toimiessa lähinnä tukevina instrumentteina.
Entäpä sitten näyttelijätyö? Ei todellakaan ole vahinko, että molemmat, Voight ja Hoffman olivat ehdolla parhaan miespääosan Oscariin. Ennen tämän elokuvan näkemistä Jon Voight on ollut minulle lähinnä se "Angelinan isä", joka tekee tasaisen hyviä suorituksia. Naiivina ja epävarmana keskiyön cowboyna hänen loistonsa pääsee estottomasti valloilleen. Omalaatuiset kasvonpiirteet vielä tukevat elokuvan teemaa seksuaalisesta epävarmuudesta. Dustin Hoffmanin suuruudesta tuskin tarvitsee keskustella, joten tyydyn vain toteamaan roolinsa sutenööripummina olevan yksi upea osoitus tämän metodinäyttelijän muuntautumiskyvystä ja monipuolisesta uskottavuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti