Klassinen 'zombie tapaa tytön' elokuva. Mitäs muuta, kertojaäänen varaan rakennettu kaunotar & hirviö -stoori? Vähän tuppas keikkumaan rajoilla että onko kyseessä kevyt komedia, ei kai sentään joku teinijuttu vai häh. Leffateatterijengi ainakin naureskeli kuin ei ois koskaan nähnyt hauskempaa kuin (ihan-liian-kiiltokuvamaisen) zombinaaman yhteyteen rinnastettu hahmon koherentti ja tuskaileva sisäinen kommentointi.
Silti ihan en ymmärrä kovia pistearvioita mitä leffa on tahkonut. Kai teemoja vois repiä aiheista mitä on olla elävä/kuollut, tai millaista on herätä jostain pahoista jumituksista ja alkaa palata takaisin maailmaan missä näkee unia ja tuntee. Mutta oikeasti valkokankaan meno oli sen verran kepeää ja nopeasti mielestä haihtuvaa, että hölmöltä tuntuisi väkisin kaivella. (ja silti, leikittelevässä dialogissa haluttiin parilla toistolla alleviivata termi exhume.)
Propsit kumminkin siitä miten päähenkilö R. hoiteli tytön rasittavan poikaystävän pois tieltä syömällä tältä aivot päästä, äijää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti