Tulipa kehuttua se ensimmäinen Indiana Jones maasta taivaisiin. Nyt on sitten aika sukeltaa syvemmälle, niin taiteellisesti kuin tarinallisestikin. Jossain mielessä Tuomion Temppeli on modernin in medias res-tyylin suunnannäyttäjä. Näyttävä ja vauhdikas aloitusjakso tapahtuu showravintolassa ja siitä seikkailu jatkuu vain hyvin lyhyiden hidastumisien rytmittämänä vauhdikkaasti loppuun saakka. Poissa on kerronnan rytmin dynaamisuus ja selkeä kuvakerronta. Nyt tilalla on toimintakohtauksesta toiseen koomisten gägien tai säikytysjärkytyskohtausten kautta etenevää kohellusta. Sekä tietenkin sekavaa leikkausta, turhia täytekuvia ja tyhjästä ilmestyviä vastustajia.
Leffan tarina on kyllä selkeä ja hyvin kirjoitettu. Hahmot ovat toimivia, joskin huutava kakara ja kirkuva akka aiheuttavat tarpeetonta ääniärsytystä. Indiana Jonesin maailmassa asiat ovat yleensä selkeän mustavalkoisia, eikä hahmojen perimmäistä luonnetta tarvi kovin kauaa arvailla. Deus ex machina jauhaa useammanikin kierroksen yllättäviä avustajia ja ratkaisuja toivottomiin tilanteisiin.
Erikoisefektit ovat jotenkin köpsiä. Matte-maalaukset sun muut näyttävät juuri siltä mitä ovat, mikä nyt ei sinällään ole huono asia. Lopputohinoiden riippusiltakohtaus on ansainnut paikkansa elokuvahistorian ikonisten kuvien joukossa. Nappulana en saanut tätä katsoa, joten nyt vähän aikuisemmalla iällä kauhistelen veristä toimintaa ja karmivia tapahtumia ihmetellen, kuka keksi väsätä tästä materiaalista Lego-versioita. Tuomion Temppeli on sarjan toiseksi huonoin leffa. Vielä heikommin vetää vain neljäs osa. Koen velvollisuudekseni syytää digiefektejä sen huonoudesta ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti