Aurinkotuuli (1980)

Painovoimatutkija Erik Rankamaa syväjäädytetään vuonna 1970 ja herätetään millenniumin aikoihin jälleen henkiin, jotta häneltä voidaan kysyä ”miltä maailma sinusta näyttää”. Elokuva on tunnettu erityisesti värien käytöstä, Stalkerhan tästä tulee mieleen.
Aurinkotuuli voidaan liittää ainakin kolmeen suomalaisen elokuvan kontekstiin:
1. harvalukuiseen kotimaiseen scifiin (Ruusujen aika, Lipton Cockton)
2. 1970- ja 1980-luvun vaihteen kunnianhimoisiin ”taide-elokuviin” (Pedon merkki, Tulipää)
3. vielä harvalukuisempiin ekokatastrofielokuviin (Jäniksen vuosi, ja jälleen Lipton Cockton)

Keskityn toiseen ja kolmanteen. Rankamaa herätetään happosateiden ja plutoniumsaasteiden maailmaan, jossa linnut ja ihmiset kuolevat ja puut on vietävä sisälle ”koska kohta sataa”. Olosuhteet kerrotaan erittäin viitteellisesti, millä alleviivataan sitä, ettei Rankamaalle oikein selviä, miksi hänet on herätetty. Kaikki eivät myöskään katso syväjäädytetyn herättämistä hyvällä, sillä resurssit ovat tiedeinstituutissa tiukilla. Kaiken yllä leijuu toivottomuuden tunne. Kasvun mahdollisuuksien lopputtua ihmiset eivät ole keksineet sisältöä elämään, juomista ja tanssia lukuun ottamatta – maailmanlopun baari siis.
Tätä vaivaa vähän sama kuin Tulipäätä, alku toimii ja odotukset kasvavat, mutta kokonaisuus on silti vähän pettymys, vaikka viimeinen kohtaus onkin upea.